Kuninkuusravit – Killerin Kuninkuusravit ovat koko perheen ravitapahtuma

Killerin Kuninkuusravit ovat koko perheen ravitapahtuma

Kuninkuusraviperjantai 26.7. on todellinen koko perheen ravipäivä, jolloin muun muassa vaikuttajat Leevi Lehtonen ja Arvi Martikainen, poniratsastus, kepparikunkkulähtö, haastekilpailu ja klovni viihdyttävät lapsia ja lapsenmielisiä. Killerin Ravinuoret pitävät huolen, että tekemistä riittää myös lauantaille ja sunnuntaille.

Kuninkuusraviperjantain VIP -vieraita ovat kaikki lapset

Kuninkuusravit ovat koko perheen ravitapahtuma, jonka ohjelmatarjonnassa huomioidaan myös perheen pienempien tarpeet. Killerin Kuninkuusraveissa perjantai on brändätty koko perheen ravipäiväksi, vaikka toki ohjelmaa perheen nuorimmille on tarjolla myös lauantaina ja sunnuntaina.

”Lapset ja nuoret ovat lajimme tulevaisuus ja Killerillä on todella aktiivista nuorisotoimintaa. Kuninkuusravien lasten perjantai on ravinuorten suunnittelema kokonaisuus, jossa on pyritty huomioimaan monen ikäiset lapset. Kunkkariperjantaina on oiva tilaisuus tulla tutustumaan ravien maailmaan vaikka ensimmäistä kertaa”, Keski-Suomen Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Miika Lähdeniemi rohkaisee.

Perjantain lastenohjelma järjestetään tapahtuman VIP-alueella. Käytössä on esiintymislava, jolla nähdään vaikuttajat Leevi Lehtonen (@leevinomatretket) ja Arvi Martikainen (@korumiesarvi) sekä klovni puolen tunnin välein.

”Uskomme, että Kuninkuusravit ovat tänä vuonna upea tapahtuma myös lapsille ja nuorille. Monipuolinen ohjelma takaa, että tapahtumassa viihtyvät kaiken ikäiset”, Killerin Ravinuoret ry:n puheenjohtaja Mervi Honkonen toteaa.

Lauantaina ja sunnuntaina lasten ohjelma keskitetään Killerin Ravinuorten pisteelle, joka löytyy yleisöalueen etukaarteesta.

Kuninkuusravien ohjelmassa muun muassa

Perjantaina 26.7.

Vaikuttajat @leevinomatretket & @korumiesarvi Meet&Greet ja onnenpyörä lavalla 15:30.

Klovni puolen tunnin välein viihdyttämässä vaihtuvalla ohjelmalla alkaen 15:00.

Killerin Ravinuorten pisteellä

  • Ponitalutus
  • Kasvomaalausta
  • Keppariesterata
  • Maskotit Kille ja Kunkku
  • Kunkkaripassi

Ponilähtö – Perjantain ponilähtö ravataan noin 14:20.

Keppihevoslähtö – Mukaan pääsee 30 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen tapahtuu Killerin Ravinuorten pisteellä.

Haastekilpailu – Killerin Ravinuoret haastavat joukkueita mukaan haastekilpailuun, joka kisataan perjantaina ravien ja kuninkaallisen huutokaupan välissä. Osallistujat julkaistaan Killerin ravinuorten somekanavissa @killerin_ravinuoret.

Kilpailun joukkueet: Killerin Ravinuoret, raviohjastajat, maskotit ja julkkikset.

MiniTivoli kuninkaallisella messualueella. Travel karuselli, pomppulinna sammakko katapultti -peli, lasten voimaleka ja hevosenkengänheitto. Tivoli on maksuton. Lisäksi myynnissä on hattaraa ja popcornia.

Lauantaina 27.7. 

Killerin Ravinuorten pisteellä lauantaina:

  • Kasvomaalausta
  • Keppariesterata
  • Maskotit Kille ja Kunkku
  • Kunkkaripassi
  • Vaihtuvaa ohjelmaa

Avajaiskulkue – Kuninkuusravien avajaiskulkue on perinteinen pääkilpailuun osallistuvien hevosten taustajoukkojen kulkue, jossa Killerin etusuora kävellään juhlallisin menoin. Avajaiskulkueen kärjessä kulkevat tietenkin Kuninkuusravien maskotti Kunkku ja Killerin raviradan maskotti Kille.

Ponilähdöt – Lauantaina ravataan A-ponien montén Suomen mestaruus noin klo 11:23.

MiniTivoli kuninkaallisella messualueella. Travel karuselli, pomppulinna sammakko katapultti -peli, lasten voimaleka ja hevosenkengänheitto. Tivoli on maksuton. Lisäksi myynnissä on hattaraa ja popcornia.

Sunnuntaina 28.7.

Killerin Ravinuorten pisteellä toimintaa sunnuntaina:

  • Kasvomaalausta
  • Keppariesterata
  • Maskotit Kille ja Kunkku
  • Kunkkaripassi
  • Vaihtuvaa ohjelmaa

Ponilähdöt – Sunnuntaina ravitapahtumat starttaavat A- ja B-ponien kärrylähtöjen Suomen mestaruuksilla. A-ponien Suomen mestaruus ravataan noin klo 11:03 ja B-ponien noin klo 11:20.

MiniTivoli kuninkaallisella messualueella. Travel karuselli, pomppulinna sammakko katapultti -peli, lasten voimaleka ja hevosenkengänheitto. Tivoli on maksuton. Lisäksi myynnissä on hattaraa ja popcornia.

Viikonlopun aikana on myös mahdollista kokeilla salibandyn laukaisutaitoja F-liigan tarkkuulaukaisussa. Piste sijaitsee Ravinuorten pisteen yhteydessä.

Liput

Alle 12-vuotiaat pääsevät Kuninkuusraveihin maksutta. 12-17 -vuotiaille tarjolla on nuorisolippu hintaan 10 euroa / päivä. Nuorisoliput löytyvät lippu.fi:n tarjonnasta aluelippujen kohdalta.

Kuninkuusravien 2024 kaikkiin lipputyyppeihin voi tutustua täältä.