Kuninkuusravit – SUOMEN HIPPOKSEN JA KUNINKUUSRAVIEN VASTUULLISUUOHJELMA KÄYNNISTYY

SUOMEN HIPPOKSEN JA KUNINKUUSRAVIEN VASTUULLISUUOHJELMA KÄYNNISTYY

Suomen Hippoksen ja Kuninkuusravien vastuullisuusohjelma käynnistyy Lahden Kuninkuusraveissa elokuussa. Taustalla on vahva halu tehdä asioita entistä paremmin ja huomioida koko ravialan vaikutukset niin ympäristöön kuin yhteiskuntaan.

 

Suomen Hippos on yhdessä raviratojen kanssa päättänyt lähteä edistämään vastuullisuusohjelmaa Kuninkuusraveille. Taustalla on kolmen Kuninkuusraveja järjestävän raviradan tiivis yhteistyö ja halu tehdä asioita entistä paremmin.

”Radat olivat aloitteellisia, ja halusimme käynnistää vastuullisuusohjelman meidän kruununjalokivestä. Siitä ohjelmaa on mahdollista skaalata myös muihin ravitapahtumiin”, Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Vesa Mäkinen kertoo.

Vastuullisuusohjelman rakentaminen on aloitettu, mutta varsinaiset toimenpiteet käynnistyvät Lahden Kuninkuusraveissa 2.-4. elokuuta, jolloin mitataan ohjelman kannalta keskeisiä asioita. Näitä ovat muun muassa ympäristövastuuseen liittyvät hiilijalanjälki ja jätteet, sekä sosiaaliseen vastuuseen liittyvät hevosen hyvinvointitekijät.

Työ jatkuu Seinäjoen ja Forssan Kuninkuusraveissa vuosina 2020-21, ja tapahtumien avulla pyritään luomaan pohja ohjelman levittämiseen myös muihin raviurheilun tapahtumiin ja raviradoille.

”Vastuullisuusohjelman rakentaminen ei olisi ollut mahdollista ilman Kuninkuusraveja järjestävien ratojen tiivistä yhteistyötä. Kun tehdään asioita pitemmällä aikajänteellä, on mahdollista mitata erilaisia asioita ja viedä toimintaa eteenpäin vuosittain”, kertoo Jokimaan ravikeskuksen toimitusjohtaja Tomi Himanka.

 

Hevosen hyvinvointi keskeinen teema

Vastuullisuudessa puhutaan yleensä kolmesta näkökulmasta: ympäristövastuusta sekä sosiaalisesta ja taloudellisesta vastuusta. Kuninkuusravien vastuullisuusohjelma ottaa kantaa kaikkiin kolmeen osa-alueeseen.

Raviurheilussa toimitaan hevosen kanssa, mikä nostaa luonnollisesti hevosen hyvinvoinnin yhdeksi keskeisistä ohjelman sisällöistä. Hevosen hyvinvointi on tähänkin asti ollut lajin parissa toimiville kaiken lähtökohta, mutta nyt tarkoitus on myös mitata hyvinvointia entistä paremmin.

Suomen Hippos käynnistää heinäkuun alusta vuoden loppuun kestävän pilottihankkeen, jossa seurataan kilpahevosten ja varusteiden kuntoa viidellä raviradalla erityisellä tarkkuudella. Tuomaristo arpoo Forssassa, Kouvolassa, Kaustisella, Kuopiossa ja Oulussa hevoset, jotka tarkistetaan ravien aikana. Lahti ei ole pilottiratojen joukossa, mutta Kuninkuusraveissa tarkistukset tehdään.

Hyvinvointitarkastuksien lisäksi Hippoksessa on vireillä tutkimushanke Kuninkuusraveissa kilpailevien hevosten palautumisesta. ”Hevoselle Kuninkuusravit on merkittävä ponnistus. Tutkimalla palautumista kaksipäiväisen kilpailun aikana saamme tärkeää faktatietoa siitä, miten hevoset jaksavat”, kuvailee Suomen Hippoksen asiantuntijaeläinlääkäri Martti Tala.

”Kaikki tämä on osa hevosen hyvinvoinnista huolehtimista. Yhteiskunta on muuttunut ja suuri yleisö ei halua kuulla edes ajatusta, että hevosia kohdeltaisiin huonosti. Haluamme vahvasti olla mukana pitämässä hevosista huolta, ja sen pitää myös näkyä yleisölle”, Tala lisää.

 

Tapahtumat ovat ainutlaatuisia, mutta kertakäyttöisiä

Sosiaalisen vastuun ja hevosen hyvinvoinnin ohella Kuninkuusraveissa tullaan kiinnittämään huomiota tapahtuman taloudellisiin vaikutuksiin alueen hevostaloudelle sekä ympäristövastuuseen.

”On hienoa, että Hippos on lähtenyt edistämään vastuullisuusohjelmaa. Tapahtumat ovat aina ainutlaatuisia ja se on niiden vahvuus, mutta kolikon kääntöpuoli on se, että ne ovat kertakäyttöisiä. Jotta kaikkea ei tarvitsisi aina tehdä alusta uudelleen, voimme miettiä, mitä voimme säilyttää tapahtumasta toiseen”, iloitsee vastuullisuusohjelmaa Hippoksen ja raviratojen kanssa työstävä Johanna Catani.

Lahden Kuninkuusraveissa vastuullisuusohjelma näkyy jo konkreettisina tekoina, mutta pidemmän tähtäimen kehitykselle soitetaan elokuussa vasta alkusoittoa.

”Nyt olemme vasta alkupisteessä ja määrittelemme, mitä haluamme tapahtumassamme mitata. Haluamme tuottaa mahdollisimman vähän jätettä ja lajitella oikein, ja tapahtuman jälkeen määrittelemme, miten jätteiden määrät lähtevät pienenemään Seinäjoella. Forssassa ollaan toivottavasti jo oikein hyvällä mallilla”, Jokimaan ravikeskuksen toimitusjohtaja Tomi Himanka suunnittelee.

Lahden Kuninkuusraveihin yleisöä kannustetaan saapumaan julkisilla kulkuneuvoilla, eikä Jokimaan alueella ole mahdollisuutta yksityisautojen pysäköintiin. Erityistä huomiota on kiinnitetty myös kumppanuuksiin.

”Olemme solmineet kumppanuuksia siten, että ruokamme on mahdollisimman lähellä tuotettua. Suurimman ruokatelttamme ja VIP-alueemme ruuat tulevat paikalliselta toimittajalta, ja kasvisruoka on tärkeässä roolissa. Lisäksi meillä on oma lahtelainen toimittaja vastuullisesti hankittavalle Kunkkukahville, jota voi ostaa tapahtumasta myös mukaan”, Himanka luettelee.

Himanka näkee tärkeäksi, että Kuninkuusravit kehittyy uudelle tasolle entistä vastuullisemmin, mutta edelleen kaiken kansan tapahtumana.

”Tapahtumamme on avoin kaikille, duunareista ministereihin ja ihonväriin tai seksuaalisuuteen katsomatta. Haluamme tarjota palveluita kaikille ja tehdä tapahtumasta miellyttävän jokaiselle kävijälle.”

 

Lisätiedot:
Vesa Mäkinen, toimitusjohtaja, Suomen Hippos
vesa.makinen@hippos.fi

Tomi Himanka, toimitusjohtaja, Jokimaan ravikeskus
p. 040-082 1877
tomi.himanka@jokimaanravit.fi