Kuninkuusravit – Poniravikoulu kasvattaa uutta ravisukupolvea

Poniravikoulu kasvattaa uutta ravisukupolvea

Seinäjoen poniravikoulu on tunnelmaltaan ja toimintatavoiltaan erityinen. Teknisten hevostaitojen opetuksen lisäksi tärkeää on talliyhteisö.

Teppo-ponin johdolla rivi shetlanninponeja järjestäytyy komeaan riviin valokuvaa varten. Mukana on entisiä ja nykyisiä poniravikoulun oppilaita ja heidän vanhempiaan. Porukan olemuksessa ja yhdessä tekemisessä on jotain määrittelemätöntä taikaa. Niin on Seinäjoen poniravikoulun toiminnassa kaikkinensa. Sen selittäminen on vaikeaa, se täytyy itse kokea.

– Rambo, korvat pystyyn! Roosa Kortesniemi, 10, kannustaa poniaan.

Seinäjoella on Suomen ensimmäinen raviradan yhteydessä toimiva poniravikoulu. Talliyhteisön suojista on ponnistanut moni lapsi poniraviurheilijaksi ja jatkanut myöhemmin hevosten parissa. Koululla on menossa nyt kolmastoista toimintavuosi.

Anne Kivimäki on ponikoulun aivan ensimmäisiä oppilaita. Nyt hänen oma lapsensa, 11-vuotias Milla Kivimäki, käy koululla. Milla tutustui poneihin alle kolmevuotiaana ponikoulun Pirpana-kurssilla. Sillä lapset harjailevat, taluttavat, valjastavat ja vähän ajavatkin poneja. Pääpaino on eläimen kanssa olemiseen totuttautumisessa.

– Nykyisinhän meillä on omakin talli ja hevosia ja poneja, ponikoulusta lopullisen kipinän harrastukselle saanut Kivimäki sanoo.

Vaikka Kivimäillä on oma talli, ponikoululle tullaan yhä:

– Tulemme tänne oman ponin kanssa yhteislenkeille. Käymme myös muissa tapahtumissa välillä, Anne Kivimäki kertoo.   

Milla Kivimäki on aloittanut viime vuonna kilpailemisen poniraveissa. Kilpailuoikeus alkaa 10-vuotiaana. Shetlanninponeilla voi ajaa kilpaa 18-vuotiaaksi asti.

Sukupolvien jatkumo

Seinäjoen ravikeskuksen nuorisovastaava Heli Myllykoski on ollut mukana ponikoulun historian alusta saakka. Hän on nähnyt satojen lasten kasvavan taaperosta varhaisteineiksi ja sitten omalla autollaan tallinpihaan ajaviksi nuoriksi aikuisiksi.

– Moni on aloittanut meillä aivan pikkulapsena, ajanut poniravikortin ja tehnyt urheilu-uraa. Osa jatkaa hevosten puolella.

Poniravikoulun yhtenä kulmakivenä onkin se, että vanhemmat lapset opastavat nuorempia. He saavat olla apuohjaajina kursseilla. Samanikäiset tai hieman vanhemmat ohjaajat ovat lasten mieleen ja omiaan vapauttamaan tunnelmaa.

Ponikoulun toiminta on vuosien mittaan kehittynyt ja palvelut monipuolistuneet. Ponikoulu järjestää lasten leikkitoimintaa yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kanssa. Lisäksi se on tiiviissä yhteistyössä tuki- ja osaamiskeskus Eskoon kanssa, joka tuo ponitoimintaan kehitysvammaisia asukkaitaan. Eskoolaisilla on tallissa jopa oma poni.

On tavallinen ravi-ilta Seinäjoella. Ulkona on pimeää, mutta tallissa loistaa. Anni ja Emmi Ala-Korpela avaavat yhden karsinan oven kuin Nooan arkin: boksista kipittävät ulos aasi ja lammas.

– Ne siirretään toiseen karsinaan väliaikaisesti, Roosa Kortesniemi tietää. – Tänne tulee isoja hevosia.

Pian pihaan parkkeeratusta hevosautosta käveleekin ulos suomenhevosia. Ne valjastetaan ponitallin käytävällä kärryjen eteen. Poniravikoulun tilat palvelevat ravien aikaan usein vierastallina. Näin myös ensi kesän Kuninkuusraveissa.

– Ponit ovat silloin kesälomalla eli laitumilla, kuten yleensä heinäkuun. Jatkamme niiden lomaa muutamalla päivällä Kuninkuusravien vuoksi, Heli Myllykoski sanoo.

Seinäjoen poniravikoulu järjestää ponien hoitokursseja, ratsastus- ja ajo-opetusta, erilaisia leirejä ja teemapäiviä, syntymäpäiviä sekä ponitoimintaa lähellä sijaitseville leikkitoimintaryhmille ja green care -toimintaa erityisryhmille.

 

Teksti Kirsi Haapamatti
Kuvat Kirsi Haapamatti ja Anne Kivimäki