Kuninkuusravit – Pomona ja Oona Halme toiseen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen

Pomona ja Oona Halme toiseen peräkkäiseen Suomen mestaruuteen

Kuninkuusravien sunnuntai käynnistyi A-ponien Suomen mestaruudella. Oona Halme ohjasti Pomonan Suomen mestariksi toisen kerran peräkkäin.

Oona Halme otti Pomonan kanssa alun rauhassa, ja kiihdytti puolen kierroksen jälkeen keulaan ohi parhaiten avanneen Thorvaldin. Maria Kiukas ohjasti Thorvaldilla tarkasti johtavan takana ja lähti hyökkäykseen vasta loppusuoralla. Pomonan johto piti kuitenkin maaliin saakka ja Thorvald oli yhtä varma toinen. Euforia ja Tuukka Varis sijoittuivat kolmanneksi.

”Otettiin alku tarkoituksella rauhassa. Lopulta voitto irtosi varmasti”, Halme kertasi lähdön tapahtumia.

Ensi vuonna tätä kaksikkoa ei nähdä yhdessä Suomen mestaruudessa, sillä Oona Halme on siirtymässä hevosten rattaille.

”Mahtavaa, että se tuli juuri Pomonan kanssa”, Oona Halme kertoo.

17-vuotiaan Pomonan voittoaika kirjataan lukemiin 2.06,0. Ponin omistaja Emil Havulehto oli silmin nähden tyytyväinen Suomen mestaruuteen. Myös Emil Havulehto näkee tulevaisuutensa raviurheilun parissa.

”Suuntaan syksyllä Ypäjän hevosopistolle kouluun”, Emil Havulehto kertoo.

Oona Halmeella riittää jännitettävää koko päivän, sillä tallin Vilkkeen Velmu starttaa ravien yhdeksännessä lähdössä.