Miksi ravihevosen valjaat ja kärryt ovat sellaiset kuin ovat?

Nykyravihevosen valjastus on niin lähellä optimaalista kuin voi, mutta parantamisen varaa on vielä, sanoo hevosen biomekaniikan asiantuntija Miisa Wikman.

Juoksisitko sinä kilpaa vyö kireällä? Karrikoidusti ilmaistuna urheiluhevonen tekee juuri niin. Valjaiden ja myös satulan kiinnitys vaatii sen, että mahan ympäri kulkee vatsavyö. Se on oltava tiukalla, jotta se pysyy.

”Raveissa juuri kova vauhti on se haastava juttu valjastuksessa. Esimerkiksi valjakkovaljastus voi olla erityyppistä, koska ajokin on erilaista. Ravivaljastuksen on kestettävä ja pysyttävä kovassa vauhdissa. Sen vuoksi valjastus aiheuttaa aina painetta lihaksiin, vaikuttaa hapenottokykyyn ja painaa hieman myös valtimoita”, Miisa Wikman sanoo.

 

Wikman luennoi ja kurssittaa yrityksensä kautta hevosen biomekaniikasta, varusteista, käyttäytymisestä ja muusta hyvinvoinnista. Wikmanin opetuksen lähtökohtana on aina hevonen, mikä on parasta hevoselle. Sen enempää moralisoimatta hän toteaa, että usein hevosvarusteiden kehityksen taustavaikuttajana on ihminen ja ihmisen tavoitteet.

”Ravivaljastus ja kärryt on suunniteltu vauhdin maksimoimiseksi. Kärryjen kehittämisessä mietitään kuskin ergonomiaa. Valjastuksen keksintöjä ajaa patenttinäkökulma, hevonen on siinä toissijainen. Olisi hienoa, jos valjastuksesta olisi enemmän kunnollista, riippumatonta tutkimusta.”

 

Wikman kuitenkin toteaa, että vaikka ihminen edellä mentäisiinkin ja moderni ravivaljastus maksimoi vauhdin, käytännössä silloin valjastus on optimaalisin mahdollinen myös hevosen liikkeille. Kevyet kilpakärryt ja silat ovat niin keveät, että niiden aiheuttama paine hevoselle on pieni.

 

”Sen sijaan treenivaljastuksessa olisi parannettavaa. Näin esimerkiksi, kun ajetaan vähänkin epätasaisemmassa maastossa ja painavammilla kärryillä. Tällöin häntävyö ja silat aiheuttavat voimakkaan rasituksen hevosen selkärangalle. Työ- ja valjakkovaljastuksessa on tätä varten mäkivyöt. Niiden käyttäminen ravihevosen treeneissä voisi olla hyvä ratkaisu. Varsinkin, jos hevonen yhtään näyttää ärtyvän häntäremmin laitosta. Se on todennäköisesti merkki siitä, että hevosella on kipuja.”

Ennen työnnettiin, nyt vedetään

Raviurheilun ensimetreillä kilpaa ajettiin samoilla vehkeillä kuin tehtiin metsä- ja peltotöitä. Valjaissa oli rintaremmi, vetokarttu ja -liinat sekä mäkivyö, ja hevonen ikään kuin työnsi kärryjä eteenpäin. Valjastuksessa on tapahtunut monenlaisia muutoksia ajan saatossa, mutta suurin on vetokartun poistuminen. Nykyään hevonen vetää kärryjä, joiden aisat ovat kiinni silassa selän päällä. Rintaremmin merkitys on vähäinen: se lähinnä pitää siloja paikallaan, mutta vetopainetta siihen ei tule. Joskus näkee myös, että rintaremmi on jätetty kokonaan pois.

 

Nykyvaljastuksessa aisat kiinnittyvät hyvin korkealle hevosen kyljille, jolloin hevosen lavat ja etuosa jäävät mahdollisimman vapaiksi. Aisojen nostaminen ylös ja vastaavasti kuskin laskeminen alas ovat myös poistaneet ammoin vaivanneen ongelman: kärryjen vemppauksen hevosen liikkeiden mukana eestaas. Liikeradasta on haluttu mahdollisimman suora, jo ilmanvastuksen minimoimisen vuoksi.

 

”Valjastuksen ja kilpakärryjen innovaatiot ovat usein peräisin Yhdysvalloista, vaikka kyllä Euroopassa ja myös eri maissa on vähän omanlaisiaan trendejä. Yhdysvalloissa on vielä oma lukunsa peitsarit. Yhdysvalloissa ei ajeta kilpaa kylmäverihevosilla, joten meidän suomenhevosellemme suunniteltuja valjasmuunnoksia sieltä ei tule. Suomessa jotkin valjasmyyjät tekevät omaa tuotekehitystään, mikä on hyvä asia.”

 

Valjaat ja kärryt ovat kokonaisuus, joiden ainakin pitäisi auttaa hevosta parhaaseen suoritukseen. Kuskin hommana ei ole vain istua kyydissä ja ohjata.

”Suosituissa jenkkityylin kärryissä on tarkoitus, että kuski tasapainottaa menoa omalla kehollaan. Tämä vaatii kuskin keskivartalon lihaksilta paljon.”

Mitä vähemmän, sen parempi

Ravihevosen kilpavaljastus näyttää monimutkaiselta. On apuaisoja, remmejä, lisäosia suitsitukseen ja erilaisia jalkasuojia. Kertooko runsas lisävarusteiden määrä siitä, että hevosella ei ole kaikki kunnossa tai että sen liikkeissä on toivomisen varaa?

”Ihmiset nyt tykkäävät käyttää hevosella lisävarusteita. Esimerkkinä nyt vaikkapa pintelit ratsuhevosella, ei se niitä kaipaa. Yksinkertaistaen voisi sanoa, että mitä vähemmän remmejä ja lisäosia, sen puhtaammat liikkeet hevosella on. Mutta kyllä lisävarusteille paikkansa on. Esimerkiksi puoltaja voi kaivata lisävarusteita siksi ajaksi, kunnes ominaisuus tai vinous on saatu harjoitettua siltä pois.”

 

Lisävarusteiden käyttöä on Wikmanin mukaan harkittava asiantuntevasti. Jos hevonen huiskii hännällään, ei ainoa ratkaisu saa olla häntäraudan lisääminen valjastukseen. Valjastuksessa voi olla jotain, joka aiheuttaa hevoselle epämukavuutta, eikä ei-toivotun käytöksen eliminointi pakolla ole kestävä ratkaisu.

 

Miisa Wikmanin viesti on, että valjastuksen tulisi antaa hevosen liikkeille mahdollisimman paljon vapautta. Hän sanoo, että valjastuksen vaikutusta hevosen liikkumiselle on tutkittu tavattoman vähän ainakin raviurheilun saralla.

”Esimerkiksi kuolaimista on tutkittu niiden aiheuttamia suun vaurioita, mutta muun tyyppistä tutkimusta saa hakea.”

 

Hän painottaa myös monipuolisen harjoittelun tärkeyttä.

”Ihmisurheilussa on jo pitkään ollut niin, että mitä ylempänä huipulla ollaan, sitä tärkeämpää on  lajitreenin lisäksi muu tukeva harjoittelu. Ravihevosen harjoittelussa monipuolisuus on hyvä asia. Samalla tulee myös käytettyä erilaisia valjastuksia ja varusteita, mikä tukee hevosen hyvinvointia ja mahdollistaa sen luonnolliset liikkeet.”  

 Lue lisää:

https://mwhevospalvelut.com/2019/12/27/vetaako-hevonen-selalla-vai-rinnuksella/

 

 

Teksti: Kirsi Haapamatti

Kuvat: Suomen Hippos/Pirje Fager-Pintilä sekä Kuninkuusravit/Ida Laine