Kuninkuusravit – Kuninkuusravirankingin kärjessä maksimipistein Hetviina ja Lissun Eerikki

Kuninkuusravirankingin kärjessä maksimipistein Hetviina ja Lissun Eerikki

Toinen kuninkuusraviranking pitää kärjen muuttumattomana. Ranking julkaistaan tänä vuonna neljänä keskiviikkona; 5.5., 2.6., 30.6. sekä 14.7. Rankingissa raatilaiset pisteyttävät mielestään 12 parasta tammaa ja oriitta siten, että listan ensimmäinen saa 12 pistettä ja viimeinen yhden pisteen. Sijoitus rankingissa määräytyy hevosen saamien yhteispisteiden mukaan. Kuninkuusravirankingin asiantuntijaraadin muodostavat tänä vuonna Harri Lind, Sari Juntunen, Paavo Eloniemi, Tommi Ala-Nikkola ja Kaisa Tupamäki-Kukkamo. Kuninkuusraviranking on puhtaasti spekulatiivinen eikä sido valintoja tekevää päätoimikuntaa.

Vuoden toisessa kuninkuusravirankingissa kärki on pysynyt muuttumattomana, kun Hetviina ja Lissun Eerikki pitävät jälleen kärkipaikkoja maksimipistein. Ensimmäisen rankingin ilmestymisen jälkeen Lissun Eerikki on startannut kaksi kertaa voittaen molemmat, näin ollen ori ei ole hävinnyt yhtään starttia vielä tänä vuonna. Elitkampenissa loistavasti esiintynyt H.V. Tuuri on kuitenkin kivunnut aivan Lissun Eerikin kannoille vain kuuden pisteen erolla.

Raadin jäsen Paavo Eloniemi pohtii oriiden tilannetta seuraavasti:

”Oriiden puolella kuninkuusravirankingin kärjessä jatkaa vahvasti Lissun Eerikki, vaikkakin kärki on selvästi tiivistymässä kesän päätapahtuman lähestyessä. Lissun Eerikin kovimpia haastajia ovat Elitkampenissa hurmannut H.V. Tuuri sekä huippulahjakas Parvelan Retu. Oriiden puolella mielenkiintoa lisää entisestään se, että kuinka hyvään kuntoon ehtivät ennen H-hetkeä nousemaan radoille palanneet Evartti sekä Välkyn Tuisku.”

Tammojen rankingin toista sijaa jälleen pitävä Liisan Tulilintu on lyhentänyt kaulaa Hetviinaan, piste eroa on enää kuusi pistettä. Kolmannelle sijalle tiensä on raivannut ensimmäisessä rankingissa ilman pisteitä jäänyt Ciiran Tähti. Se on napannut kahdesta viimeisestä startistaan voitot, joista jälkimmäisessä taakse jäi muun muassa Hetviina sekä Liisan Tulilintu.

”Tammojen puolella jatkaa edelleen listan kärjessä Hetviina, joka tekee illasta toiseen hyviä esityksiä toisen kovan tamman Liisan Tulilinnun kanssa. A.V. Marttilan Tammasarjan lähdössä edellä mainitun kaksikon selityksittä kukistanut Ciiran Tähti toi piristävän lisän kuningatarkisaan mielivien tammojen kärkikaartiin ja osoitti, että voimasuhteet voivat muuttua vielä parissa kuukaudessa paljonkin”, Eloniemi summaa