Kuninkuusravit – Kuninkuusravien majoituspaikat täyttyvät vauhdilla

Kuninkuusravien majoituspaikat täyttyvät vauhdilla

Lahden majoituspaikat Kuninkuusravien ajaksi täyttyvät kovaa vauhtia, joten mikäli oma yöpaikka vielä puuttuu, kannattaa olla nopea.

– Keskustan muutamista hotelleista löytyy vielä tilaa, Suvi Räsänen LahtiRegionilta kertoo.

– Vapaana olevat huonemäärät kuitenkin hupenevat koko ajan, joten on hyvä olla nopeasti liikkeellä, jotta majoituksen saa varattua. Seurahuone ja Kauppahotelli Grand on myyty jo loppuun ja Messilä on yhtä huonetta vaille loppuunmyyty.

Pehmoiset yöunet hotellissa ja tapahtumarikkaat Kuninkuusravipäivät ovat lyömätön yhdistelmä, jotka takaavat ikimuistoisen kunkkariviikonlopun Lahdessa. Nukkumapaikkoja löytyy kaikenkokoisille seurueille. Idylliseen mökkimajoitukseen on mahdollisuus vaikkapa Vierumäellä, ja myös lähialueiden hotellit palvelevat Kuninkuusravivieraita. Keskeisillä sijanneilla sijaitsevat majoituspaikat ja hotellit mahdollistavat myös Lahden ja lähialueiden moniin nähtävyyksiin tutustumisen Kuninkuusravihuuman vastapainoksi. Hotelleista, sekä muista majoituksista kulkeminen tapahtuma-alueelle on tehty helpoksi, sillä ympäri Lahtea kulkee kymmeniä non-stop busseja, joilla kulkeminen on vaivatonta.

Kovin kauaa ei kannata majoitusvarauksien kanssa enää odotella.

– Majoitus kannattaa varata ennen kesäkuuta, jotta voimme taata nämä huonehinnat. Tämän jälkeen tilanne elää saatavuuden mukaan, Räsänen vinkkaa.

Kuninkuusravimajoitukset ovat myynnissä LahtiRegionin kautta. Pääset varamaan majoituksen tästä linkistä.