Kuninkuusravien kokonaistulokset nyt helposti Mobiilihepasta

Suomen Hippoksen aiemmin kesällä julkaisemaan Mobiiliheppaan on päivitetty uusi ominaisuus, jolla kokonaistulosten seuraaminen kohti ravikuninkaan ja –kuningattaren kruunaamista on entistä helpompaa.

Kesäkuun alussa julkaistu Mobiiliheppa on Suomen Hippoksen kehittämistä palveluista ensimmäinen, joka on suunniteltu mobiili edellä. Jatkokehitys on kovassa vauhdissa, ja nyt sovellukseen on julkaistu uusi, erityisesti kuninkuusravikävijöille suunnattu ominaisuus.

Lahden Kuninkuusraveissa 2.-4. elokuuta pääkilpailujen tulosten seuranta on tehty yleisölle mahdollisimman helpoksi. Lähdön maaliintulon jälkeen Mobiiliheppaan tulee näkyville alustava tulojärjestys, ja virallisten tulosten julkistamisen jälkeen ne päivittyvät välittömästi kokonaistuloksiin.

”Tavoitteena oli kehittää Kuninkuusravien tulosseuranta niin, että se on ensikertalaisellekin selkeä. Taulukko täydentyy sitä mukaa, kun kilpailut lähtö lähdöltä etenevät. Tilasto seuraa hevosten kokonaisajan ja osalähtöjen sijoitusten lisäksi myös viikonlopun aikana kertyvää palkintosummaa. Sovelluksessa on kätevä liikkua kokonaistilanteen ja osalähtöjen välillä, sekä tammojen ja oriiden tulosten välillä”, Suomen Hippoksen tietohallintopäällikkö Jukka Niskanen kertoo.

Selkeät, uuden Mobiilihepan mukaiset grafiikat tekevät kokonaistulosten lukemisesta vaivatonta ja nopea päivittyminen tuo tilanteen tiedonjanoisten saataville heti, kun viralliset tulokset on julkaistu.

Mobiilihepan kautta myös Kuninkuusravien kilpailijoihin tutustuminen on helppoa. Sovelluksesta löytyvät ohjastajat ja hevoset kuvineen ja tilastoineen, minkä lisäksi ajankohtaiset kengitys- ja kärrytiedot on esitetty näppärässä muodossa.

Mobiiliheppa on älypuhelimiin suunniteltu versio Hippoksen tulos- ja tilastopalvelu Hepan suosituimmista toiminnoista. Sovelluksesta löytyvät tulokset, lähtölistat sekä esimerkiksi hevosten kilpailuhistoria, ja sisällöt on paketoitu helposti selattavaan ja visuaalisesti tyylikkääseen muotoon.

Lue lisää:

Mobiiliheppa on täällä! Raviurheilun suosituimmat sähköiset palvelut mobiiliversiossa (7.6.2019)

Näin asetat Mobiilihepan puhelimesi aloitusnäyttöön

Android-käyttäjä

1)     Avaa puhelimesi selain ja kirjoita osoitteeksi heppa.hippos.fi/mobiili
2)     Valitse oikeasta yläkulmasta ”kolme pistettä” ja sen jälkeen ”Lisää aloitusnäyttöön”
3)     Mobiiliheppa on asennettu ja löytyy puhelimesi aloitusnäytöltä

iOS-käyttäjä

1)     Avaa puhelimesi selain ja kirjoita osoitteeksi heppa.hippos.fi/mobiili
2)     Valitse selaimen alareunasta keskimmäinen kuvake, jossa nuoli osoittaa ylöspäin, ja sen jälkeen ”Lisää Kotivalikkoon”
3)     Mobiiliheppa on asennettu ja löytyy puhelimesi aloitusnäytöltä