Kuninkuusravit – Kuninkuusravien ilme uudistui- keulakuvana Joriini

Kuninkuusravien ilme uudistui- keulakuvana Joriini

Tänä vuonna Kuninkuusravien visuaalista ilmettä komistaa kotiradan Joriini.

Kaksi kertaa kuninkuuskilpaan osallistunut Joriini on seinäjokelaisen suomenhevoskasvatuksen helmi. Joriinin kasvattanut ja omistanut, viime lokakuussa edesmennyt Kalle Korkiavuori oli pitkän linjan hevosmies ja kasvattaja. Korkiavuoren suomenhevoskasvatuksen emälinja lähti aikoinaan Aavetar-tammasta. Heppa-järjestelmässä on Korkiavuorelle merkitty kaikkiaan 17 kasvattia. Todellisuudessa niitä on enemmänkin. Niistä kaksi osallistui aikoinaan Kuninkuusraveihinkin, Hokman kuninkuuskilpailuun ja Sukkula kuningatarkilpailuun. Joriini, kasvateista menestynein (emä Anssiina, isä Joihuri), on oma kasvatti jo neljännessä polvessa.

Ennen poismenoaan viime vuodet vanhainkodissa asunut Kalle Korkiavuori seurasi Joriinin uraa tarkasti.

– Faari ei tainnut sillä itse koskaan ajaa, mutta oli aina mukana radalla, kun kävin Joriinilla ajamassa sen ollessa nuorempi. Ja kaikki lähdöt katsoi, kertoo poika Jyri Korkiavuori

Hevoset olivat muutoinkin vahvasti Kalle Korkiavuoren elämässä myös viimeisinä vuosina. Raveja hän katsoi joka ilta.

– Joskus, kun faaria meni katsomaan ja ovesta pääsi sisälle, kuuli kuinka Ruotsin ravit huuti niin lujaa, että ikkunat heläji, vaikkei puheesta mitään ymmärtänytkään. Kontion Jorman hän sieltä joukosta tunnisti, Jyri Korkiavuori kertoo.

Suomenhevoskasvatus jatkuu perheessä edelleen, Kallen pojan Mauri Korkiavuoren toimesta kotipaikassa Seinäjoen Ylistarossa.

Tähtäin Kuninkuusraveissa

Laihialta Hannu Hietasen valmennuksesta kilpaileva Joriini osallistui viime kesänä toista kertaa kuninkuuskilpailuun, kotiinviemisinään kokonaiskilpailun viides sija. Myös Lahdessa vuotta aiemmin Joriini sijoittui kokonaiskilpailussa viidenneksi. Oriille kuuluu tällä hetkellä hyvää.

– Siinä ajettiin talvikeleillä vielä pari starttia. Nyt se on ollut joululomalla ja ensi viikolla varmaan palaillaan treeneihin. Muuten kaikki on aivan hyvin, se jäi terveenä tauolle. Startteihin palaillaan kesäkaudella, Hietanen kertoo Joriinin kuulumisia.

Viime kauteen valmentaja on luonnollisesti tyytyväinen, olihan se oriin paras kausi tähän mennessä. Joriini kilpaili 18 kertaa Toto-sijoin 6-3-2 ja keräsi palkintorahoja reilu 88 000 euroa. Kesäkuussa ori paranteli ennätyksensä lukemiin 20,8aly ja voitti lokakuussa kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruuden.

Viime vuoden kuninkuuskilpailusta jäi nälkää, ja tulevan kauden päätähtäin on tänäkin vuonna Kuninkuusraveissa. Hietanen toteaa valmennettavansa parhaaksi ominaisuudeksi kuninkuuskilpailua ajatellen oriin tasaisuuden. 

– Joriini ei ole kaikista nopein, mutta tasaisuus on paras valtti kilpailua ajatellen, kun se menee kaikki matkat. Ei se maililla jää niin paljon, mitä ei kolmella tonnilla pysty korjaamaan, Hietanen sanoo.

Joriini on otettu osaksi tulevan kesän Kuninkuusravien markkinointia. Oriin kuva komeilee Seinäjoen Kuninkuusravit 2021 -tapahtuman bannereissa, julisteissa ja muussa markkinointimateriaalissa. Vuoden 2021 tuotteita, joissa myös Joriini komeilee, on odotettavissa tulevan myyntiin kevään aikana.