Kuninkuusravit – KUNINKUUSRAVEISTA HURJA 338 000 EURON TOTO-VOITTO LOVIISAAN: ”TÄSTÄ ON MUKAVA KERTOA VAIMOLLE”

KUNINKUUSRAVEISTA HURJA 338 000 EURON TOTO-VOITTO LOVIISAAN: ”TÄSTÄ ON MUKAVA KERTOA VAIMOLLE”

Lahden Kuninkuusravien lauantain Toto75-pelistä voitettiin hurja potti. Nettipelaaja Loviisasta voitti 338 000 euroa saatuaan ainoana pelaajana päivän pääpelin oikean rivin kiinni.

– Seurasin raveja TotoTV:stä kotonani ja nyt on ääni käheänä kannustamisesta. Vaimo ei ollut kotona, mutta kun hän tulee, niin tästä on mukava kertoa. Ihan huikea juttu! Nyt kannatti käyttää aikaa tähän hommaan ja osui oikein iso potti kohdalle. Voitto jää kokonaisuudessaan perhepiiriin kun mukana olivat lisäkseni vain lapseni porukassa, loviisalaismies iloitsee.

Voitto tuli 180 euron pelillä, joka oli rakennettu ravikuninkuuskilpailun avausmatkan voittajan Tähen Toivomuksen varaan.

– Kun yllättäjiä oli jo tullut jo useita, alkoi Tähen Toivomuksen lähdön kohdalla jännittää jo niin paljon, ettei oikein uskaltanut katsoa lähtöä kunnolla. Sitten kuulin selostuksesta, että Toivomus kirii hyvin ja lopun katsoin. Päätöskohteessa lapulla oli viisi hevosta, mutta sitäkin sai jännittää aika lailla. Vähän pelotti kun ei ollut esimerkiksi Conny Sisua, joka juoksi johtavan takana alkumatkan. Onneksi Lindy Poppins kuitenkin kesti johtopaikalla ja kaikki meni upeasti!

Suunnitelmat voiton jälkeen olivat vielä tuoreeltaan auki.

– Aika pitkään näitä Toto-pelejä on tullut pelattua. Kerran tuli Solvallasta 12 000 euroa, mutta ei koskaan mitään tällaista jättipottia. Hieno homma että nyt tärppäsi! Ehkä sitä pitää lähteä huomenna Jokimaalle paikan päälle kannustamaan Tähen Toivomusta ravikuninkuuteen. Nyt nautitaan.

Jokimaan Toto75-pelissä oli tarjolla 300 000 euron takuupotti pelaajalle, joka saa ainoana rivin kiinni. Alavoittoineen Toto-taiturin voittopotti nousi 338 574 euroon.

– Eipä voisi olla hienompaa paikkaa laittaa potti jakoon kuin Kuninkuusravit. Suurenmoiset onnittelut Loviisaan, Veikkauksen muuttuvakertoimisen vedonlyönnin tuoteryhmäpäällikkö Juha Ahjolinna iloitsee.

Jokimaan Kuninkuusravien lauantain Toto75-pelissä nähtiin lukuisia yllätysvoittajia, joista kuningatarkilpailun jättiyllättäjän Sävel-Taian loviisalainen löysi lapulleen viiteen merkkiin ja avauskohteen Grainfield Aidenin kuuteen merkkiin.

Veikkaus.fi:ssä pelannut loviisalainen saa voittonsa suoraan pankkitililleen.