Kuninkuusravit – Jokimaan kuninkuusravien tiedottaja on valittu

Jokimaan kuninkuusravien tiedottaja on valittu

Hämeenlinnalainen freelancer -toimittaja ja maatalousyrittäjä Johanna Heinonen, 38, on nimetty Lahden ensi kesän kuninkuusravien tiedottajaksi. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa Suomen Hevosenomistajien Keskusliitossa ja yrittäjänä vuodesta 2013 alkaen.
”Aiemmin olen ollut töissä kuninkuusraveissa pöydän toisella puolella toimittajana. On samaan aikaan innostavaa ja jännittävää päästä nyt tekemään tämän luokan yleisötapahtumaa järjestävän organisaation jäsenenä,” Heinonen kertoo.
Kuninkuusravit ovat usein olleet suurten tunteiden näyttämönä. ”Erikassonin ensimmäinen kuninkuus vuonna 2012 on jäänyt vahvana tunnemuistona mieleen. Ori taisteli kuin taistelikin itsensä kuninkaaksi kaikkien vaikeuksien jälkeen, silloin ei katsomossa montaa kuivaa silmäparia ollut,” Heinonen kertaa mieleenpainuvinta kuninkuusravimuistoaan.
Heinonen on tullut monelle tutuksi Jokimaan raviliigahevosten tiedotuksesta. Raviurheilua hän on seurannut lapsesta lähtien ja on pitkän linjan hevosenomistaja. Tällä hetkellä hän omistaa tai osaomistaa yhteensä kymmentä hevosta.
”Jokimaa on minulle tosi tärkeä paikka. Täällä on hieno draivi tehdä asioita ja uskon, että se tulee näkymään myös kesän ykköstapahtumassa kuninkuusraveissa.”
Kuninkuusravit ravataan Lahden Jokimaalla 2.-4.8.2019.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tomi Himanka p.0400-821877 tomi.himanka@jokimaanravit.fi
Tiedottaja Johanna Heinonen p.050-4426784 jose.heinonen@gmail.com