Kuninkuusravit – Insinööriliitto yksi Kuninkuusravien pääsponsoreista

Insinööriliitto yksi Kuninkuusravien pääsponsoreista

Noin 70 000 insinööriä ja muuta tekniikan alan ammattilaista edustava Insinööriliitto on vahvasti näkyvillä Seinäjoen Kuninkuusraveissa vuosina 2020 ja 2021. Tänä vuonna oriiden päätösmatkan voittaja saa ylleen Insinööriliiton loimen.

Puheenjohtaja Samu Salon mukaan koronakevät sekoitti liiton alkuperäiset suunnitelmat. Ajatus oli, että Insinööriliitto on mukana Kuninkuusraveissa tänä vuonna, mutta Seinäjoen saadessa mahdollisuus ajaa poikkeusajan Kuninkuusravien lisäksi myös vuoden 2021 Kuninkuusravit johti siihen, että kumppanuudesta tuli kaksivuotinen.

Työmarkkinajärjestöjä ei ole kovin usein nähty mukana Kuninkuusravien tapaisissa ravien suurtapahtumissa. Salon mukaan yhteistyö Kuninkuusravien järjestäjän kanssa on luontevaa jatkoa liiton juhlavuodelle.

– Insinööriliitto täytti viime vuonna 100 vuotta. Juhlavuoden yksi teema oli näkyä yllättävissä paikoissa, suurtapahtumissa, joissa meitä ei ole tavattu nähdä. Kuninkuusravit täyttävät tämän kriteerin mainiosti. Liiton näkökulmasta pääpaino on luonnollisesti vuodessa 2021, jolloin toivon mukaan kruunaamme taas kuninkaallisia lähes 30 000 silmäparin edessä, Salo sanoo.

Seinäjoen ravikeskuksen toimitusjohtaja Jyri Saranpää on tyytyväinen siihen, että ravirata ja Insinööriliitto löysivät yhteistyölle yhteisen sävelen huolimatta vuoden 2020 ravien järjestämisen ympärillä olleesta epävarmuudesta.

– Arvostamme Insinööriliiton päätöstä tulla mukaan myös tänä vuonna, nyt kun varsinaisena kansanjuhlana toteutuva tapahtuma siirtyy ensi vuoteen. Kumppanuuden myötä Insinööriliitto paitsi osoittaa sitoutumista, myös huomioidaan lajin parissa olevien ihmisten keskuudessa, toteaa itsekin liiton jäsenenä oleva Saranpää.