Jaa sivu:
Suomenhevosen veroista ei toista ole, Suomenhevosliiton puheenjohtaja Timo Ryynänen sanoo. Alkuperäisrodun säilymistä tulisi vaalia kaikin keinoin. Ravit ovat rodun kantava voima.
Suomenhevosliiton puheenjohtaja, lieksalainen Timo Ryynänen on hevosenomistajana ja -kasvattajana konkari, mutta niinpä vain hänkin tulee vielä suomenhevosen yllättämäksi. Tallin puolivuotiaan orivarsan tarina on niin ihmeellinen, että se on välttämätöntä kertoa heti alkuun.
Oli lokakuinen aamu vuonna 2019. Tapansa mukaan Ryynänen asteli aamulla talliin viedäkseen kaksi hevostaan, Valomari-tamman ja Walamis-oriin ulos heinille.
”Otin tamman ja talutin sen tarhaan. Kun palasin takaisin talliin, tamman karsinanovella seisoi varsa. Räpyttelin siinä silmiäni aivan äimän käkenä. Hetkeen en tajunnut, mitä oli tapahtunut.”
Ryynänen tokeni ja haki tamman kiireesti takaisin vastasyntynyttä varsaansa hoitamaan. Varsa oli täydellinen yllätys. Tamman ei pitänyt olla tiineenä eikä sitä ollut astutettu. Se oli ennättänyt ulkoilla samassa tarhassa oriin kanssa, mutta Ryynänen oli arvellut, ettei nuori ori vielä ymmärtänyt tammojen päälle, eikä tamma ollut näyttänyt kiiman merkkejä. Myöskään tiineydestä ei ollut mitään vihiä.
”Se oli täysin suunnittelematon juttu. Nyt olen kuitenkin ihan mielissäni varsasta, vaikka isäori onkin ennätyksetön. Suvut sopivat hyvin yhteen. Nytpä on tuleva ravikuningas tallissa kasvamassa”, Ryynänen veistelee Männikön Valo -nimisestä orivarsastaan.
Timo Ryynänen on niin sanottu suomenhevosmies. Suomenhevosmies ei ole mikään virallinen termi eikä sille ole sanakirjamääritelmää, mutta hevosalalla kaikki tietävät, mistä on kyse. Kuten on koira- ja kissaihmisiä, on myös suomenhevosihmisiä.
Ryynäsen kotona on aina ollut suomenhevosia. Rodun säilymisen puolesta taistelu on Ryynäselle tärkeää, siksi hän on Suomenhevosliiton puheenjohtajana. Suomenhevonen mielessään hän on myös osallistunut EU:n maatalouspolitiikan uuden ohjelmakauden valmistelutyöhön. Tapetilla on myös alkuperäisrotujen tuki.
”Alkuperäisrotutuki on tärkeä. Pitäisi antaa tukea, jos ihmisellä on yksikin tamma jalostuksessa. Useimmilla on kuitenkin vain se yksi astutettava tamma, mutta tukea ei siitä vielä saa.”
Erilaisilla tuilla ja verohelpotuksilla voi olla iso merkitys hevosalan ihmisten toiminnalle. Kun maaseudun koneistumisen myötä 1950 – 1970 -luvuilla suomenhevosten määrä laski, vei eräs veromuutos viimeisenkin kannustimen suomenhevosenpitoon.
”Silloin vielä monella oli metsäsavotoissa suomenhevonen vetojuhtana, isällänikin oli. Verouudistuksen myötä suomenhevosesta saatava verovähennys poistui. Tällaiset asiat varmasti vaikuttivat monen isännän päätökseen, pitääkö enää hevosia.”
Suomen Hippoksen tilastojen mukaan suomenhevosten määrä oli alimmillaan vuonna 1987. Maatalouskäytöstä hevonen oli silloin kadonnut jo aikapäiviä, lämminverihevosten suosio ravihevosena oli voimakas. Suomenhevosia oli tuolloin vain 14 000 yksilöä, kun rodun voiton päivinä vuonna 1950 niitä oli yli 400 000.
Timo Ryynänen puhuu suomenhevosrodusta lämpimästi ja tunteella. Hän painottaa monituisin sanakääntein rodun olevan monipuolinen ja sitkeä. Sanoille on katetta.
”1500-luvun hakkapeliitat ratsastivat rintamalla suomenhevosilla, jotka olivat pelottomia. Ne nelistivät suoraan kohti, eivätkä koskaan kääntyneet takaisin. Ne olivat todellisia sankarihevosia.”
Ryynänen muistuttaa, että suomenhevonen oli hyvin pitkään ratsukäytössä, vaikka se nyt tunnetaankin enemmän vetohevosena.
”Vasta 1700-luvulla hevonen ohitti vetojuhtana härän.”
1800-luvulla Suomessa oli vireää suomenhevoskasvatusta. Hyvätekoisia suomenhevosia myytiin työhevosiksi Venäjälle. Vasta 1960-luvulla rotua alettiin jalostaa myös juoksijasuuntauksella. Aikaisemin pääpaino oli työhevosen ominaisuuksissa, jos kohta nopeita hevosia oli aina arvostettu.
Traktorien tultua suomenhevosten määrät romahtivat, mutta raviurheilu oli pelastus.
”Ravihevosta kone ei korvannut. Ja kun ravien suosio 1970-luvulta eteenpäin kohisten nousi, oli se hyväksi myös suomenhevoselle.”
Lämminverihevosia tuotiin Suomeen 1950-luvulta alkaen ja niiden määrä on ohittanut suomenhevosen moninkertaisesti. Timo Ryynänen ei kuitenkaan pidä lämminverisiä suomenhevosen uhkana.
”Päinvastoin lämminveristen tulo vain piristi ravialaa. Muistan itsekin, miten ihmeellistä oli 60-luvulla nähdä näyttäviä venäläisiä ravureita. Ihmiset ihastelivat niitä kovin. Ajattelen kuitenkin, että lämminveriset tulivat suomenhevosten rinnalle, eivät syrjäyttämään.”
Suomenhevosella on Ryynäsenkin mukaan oma kannattajakuntansa. Ne suomenhevosmiehet ja -naiset, joihin hän itsekin kuuluu.
”Tähän eivät suhdanteet vaikuta. Rakkaus suomenhevosiin on siirtynyt yhä enemmän isältä tyttärelle. Naiset ovat hurmaantuneet tästä monipuolisesta ja tyylikkäästä rodusta.”
Suomenhevosen omistaminen ja harjoittaminen vaatii omanlaistaan mielenlaatua.
”Kestää monta vuotta ennen kuin hevonen saadaan rakennettua siihen kuntoon, että sillä on asiaa kilparadoille. Pitkäjänteisyyttä vaaditaan, ja se on homman suola.”
Ryynänen huomauttaa myös, että jos suomenhevosen ”rakentaminen” vie pitkään, on hevosen käyttöikäkin pitkä. Monet suomenhevoset tekevät monta uraa, ensin ravurina, sitten ratsuna. Osa tekee molempia yhtä aikaa. Ratsastus on myös iso osa monen suomenravurin valmennusta.
”Bella Varjosen Varjomanni ei tahtonut oikein kulkeakaan ennen kuin sillä alettiin ratsastaa. Sitten hevonen toimi sekä vammaisratsuna että ravurina vuorotellen. Vektorin Maine meni ratsuhommiin kahdeksi vuodeksi ja sitten homma toimi radallakin. Köppisen ja Saran Salaman palautteluun kuului ratsastus. Moni huippuravuri on myös ratsu.”
Kuninkuusraveja Ryynänen pitää suomenhevosen loistokkaana lippulaivana. Lisäksi hän antaa suuren arvon yksittäisille persoonille ja valopilkuille.
”Ala tarvitsee kiinnostavia hahmoja. Kaarlo Partanen ja Vieteri, Pentti Savolainen ja Vekseli, Kaarlo Ahokas ja Viesker. Tällaisilla koko kansaa kiinnostavilla väriläiskillä on iso merkitys lajille ja tietenkin suomenhevosen arvostukselle.”
Kuninkuusravien suosion syytä ei Timo Ryynänenkään osaa tarkasti sanoa. Se on nähtävä ja koettava, sen parempaa ravitapahtumaa ei Suomessa ole. Hänen omat Kuninkuusravimuistonsa ulottuvat vuoden 1973 Kouvolan Kuninkuusraveihin.
”Konseptia ei pidä kilpailun osalta muuttaa. Osalähdöt ja varsinkin kolmen tonnin matka on koko homman viehätys. Kaikki muu kisan ympärillä saa kyllä uudistua ajan mukana.”
Suomenhevosia on nyt alle 20 000. Määrällä ei voi kehuskella, ei ainakaan kun sitä vertaa kansallisrotumme loiston vuosiin. Vaikka Kuninkuusravit ovat kestohitti ja suomenhevosihmisiä on ja lisää syntyy, paremminkin voisi mennä. Mitä Timo Ryynänen ehdottaa suomenhevosen ja koko hevosalan elinvoimaistajaksi?
”Hevosen markkinoinnissa on kehittämistä. Haaveilen sellaisesta, että maaseudun ja kaupungin rajapinnassa olisi hevoselämyksiä tarjoavia pienyrittäjiä. Perheet voisivat tulla rekiajelulle tai tilata maastokärrylenkin nuotiokahveineen. Hevonen on valtavan hyvä kaveri kenelle tahansa, sen lähelle pitäisi olla mahdollisuus päästä kaikenikäisenä. Ehkä tällaiset kohtaamiset innostaisivat ihmiset raveihin, hevosenomistajaksi ja kilpailijaksi asti.”
Teksti Kirsi Haapamatti
Kuva Jukka Timonen ja Hanna Laakso/Hippos
