Kuninkuusravit – Hyvä kunto on eduksi myös ohjastajalle

Hyvä kunto on eduksi myös ohjastajalle

Vaikka raviurheilussa lähtökohtaisesti hevonen on urheilija ja tekee suurimman työn, ei ohjastajallekaan ole haitaksi jos on fyysisesti hyvässä kunnossa, toteaa ohjastajaliigan kärkinimi Santtu Raitala.

Nuoren polven ohjastajiin lukeutuva 29-vuotias Raitala on ohjastanut tänä vuonna reilu 1100 starttia, joista voittoja on yli 200. Raviohjastajan ammattiin liittyy olennaisena osana paljon istumista, niin kärryillä kuin auton ratissa. Kisapäiviä kertyy läpi vuoden keskimäärin viidestä kuuteen viikossa ja kilometrejä auton mittariin noin 130 000 vuodessa.

– Asento ei aina ole kaikista ergonomisin ja kun kroppa on kunnossa, kestää se pidempään näiden asioiden tuomia rasituksia, Raitala sanoo.

Raitala arvelee, että monesti raviohjastajilla rasitus tuntuu ensimmäisenä selässä, etenkin silloin kun kelit vaihtelevat tai on kylmä.

– Silloin varmasti tulee suurimmalla osalla jonkinlaista kolotusta. Itse huomaan, kun normaalisti ajaa paljon kilpaa ja istuu autossa, kestää loman jälkeen kropalla hetken tottua siihen, mitä arkikäytössä ja työelämässä vaaditaan.

VAIHTELEVA VUOROKAUSIRYTMI

Hektisestä arjesta ja reissaamisesta huolimatta Raitala on pyrkinyt luomaan viikkorytmin, jota noudattaa. Pääsääntöisesti hän pyrkii pitämään sunnuntait vapaapäivinä, mutta esimerkiksi kesällä suurkilpailut muuttavat rytmiä, ja sunnuntaitkin ovat usein työpäiviä. Vuosittain Raitala pyrkii myös pitämään lomaa vuoden vaihteessa viikon, pari. Vuorokausirytmi muotoutuu ravien mukaan, ajomatka raveihin vaihtelee, mutta usein kotiin tullaan vasta yöllä.

– Koetan herätä ja mennä nukkumaan samaan aikaan. Pitää sopeuttaa itseä ja omaa kroppaa rytmiin, ja levätä, kun siihen on mahdollisuus.

Ruokavalioonkin Raitala pyrkii kiinnittämään huomioita, mutta aikataulut asettavat omat haasteensa.

– Raveista kun lähtee kotiin, on yleensä auki harva paikka missä pystyy syömään, joten vaihtoehdot on rajalliset.

Kunnostaan Raitala pitää huolta pelaamalla tennistä.

– Se on monellakin tapaa mieluista hommaa. Urheilusta saa enemmän irti kun on joku jonka kanssa tai vastaan pelata. Vapaa-aika on melko rajallista, ja samalla näkee kavereita raviurheilun ulkopuoleltakin.

KOHTI KUNINKUUSRAVEJA

Viime vuonna Raitala ohjasti Evartin ravikuninkaaksi Seinäjoella. Tänäkin vuonna hänellä on ohjastettava kummassakin Kuninkuusravien pääkilpailussa. Hän ohjastaa ravikuningatarkilpailussa jälleen Lakan Leijaa ja puolustaa ravikuninkuutta Evartin rattailla.

Henkinen valmistautuminen Suomen suurimpaan ravitapahtumaan alkaa hyvissä ajoin. Kuten muihinkin lähtöihin, on lähtökohta myös Kuninkuusraveja ajatellen lähtölistojen lukeminen ja juoksunkulkujen miettiminen.

– Luonnollista on, että raveissa tulee viimeisinä aikoina ennen Kuninkuusraveja kiinnitettyä huomiota sinne tähtääviin hevosiin ja miltä niiden kuntokäyrä vaikuttaa kilpailun alla.

Valtakunnan ykkösohjastaja lähtee seppelejahtiin hyvillä mielin. Viimeisimmässä startissa Mikkelissä hän ohjasti Lakan Leijan voittoon.

– Se on suoritusvarma tamma ja ollut hyvä joka starttiin. Mikkelissä juoksunkulku meni hankalaksi, mutta se teki hyvä kirin ja voitti. Viime vuosi näytti, että se sopii ravikuningatarkilpailuun, joten voi hyvillä mielin lähteä kilpailuun.

Hallitsevalla kuninkaalla Evartilla puolestaan on ollut haastava vuosi. Suolisto-ongelmat veivät sen helmikuussa leikkauspöydälle, mutta sitkeä ori palasi kilparadoille jo toukokuussa.

– Evartti palasi yllättävän äkkiä takaisin kilpailuformiin ja nopeasti tuli ajatusmalli, että tähdätään Kuninkuusraveihin. Se tuntuu onnistuneen, kun hevonen teki Mikkelissä kauden parhaan suorituksen. Tuntuu mukavalta lähteä mittelöimään kuninkuudesta, Raitala toteaa.