fbpx

Hevoskyyti saa kaikki hyvälle mielelle

Kun pääkaupunkiseudulla kulkee hevoskyyti, kulkee se usein Kiripassin ja Petri Nykäsen tahtiin.

Tuusulalainen Petri Nykänen on ajanut erilaisia hevoskyydityksiä päätyökseen jo kymmenisen vuotta. Haastatteluhetkellä tulevana viikonloppuna on tiedossa kyyditykset kummallekin päivälle, mikä on nykytilanteessa harvinaista – korona on vaikuttanut myös hevoskyyditysten kysyntään. Maaliskuussa ajokeikat loppuivat kuin seinään.

”Ajattelin, ettei se voi koskea meidän hommaa, mutta koski, kun kaikki tapahtumat on peruttu”, Nykänen sanoo.

Normaalitilanteessa keikkaa on riittänyt erilaisissa tapahtumassa ja muissa tilaisuuksia tasaisesti ympäri vuoden. Kiireisempiä sesonkiaikoja on ollut yleensä laskiaisen, pääsiäisen ja joulun aikaan. Suurempien tapahtumien lisäksi hevoskyyti tilataan usein vaikkapa syntymäpäiville tai häihin.

Hevosten pariin Nykänen ajautui harvinaisempaa reittiä. Lapsuudessa Tapiolassa käydyllä alkeiskurssilla hevoskärpänen ei vielä puraissut kunnolla. Aikuisiällä Nykänen päätyi poliisin uralle.

”Siskoni kaverille Marjalle höpötin monta kertaa, että veisi minut ratsastamaan. Lopuksi se veikin ja käytiin muutamia kertoja ratsastamassa”, Nykänen kertoo.

Sen jälkeen Nykänen hakeutui ratsupoliisiin ja ratsastaminen täyttikin kohta kaikki vapaapäivät. Vain kolme vuotta ratsastettuaan Nykänen kilpaili jo esteillä 130 cm ratoja.

”Eikä se tuntunut mitenkään ihmeelliseltä”, hän naurahtaa. 

Ratsastusinnon syttyessä Nykäsellä oli varsin nimekäs valmentaja, kun Kyra Kyrklund kävi kerran viikossa pitämässä ratsupoliiseille tunnin. Ravipuolellakin Nykänen on kunnostautunut, Heppa-järjestelmä näyttää hänelle 263 ohjastettua starttia statistiikalla 4-16-20.

 

Hevoskyyditysten päätähtenä toimiva Kiripassi on todellinen monitoimihevonen. Mitään pelkäämätön ja kaiken nähnyt, kuten Nykänen kuvailee vaimonsa Anna Sizkon kanssa omistamaa 14-vuotiasta oritta. Hevoskyydityksiin käytettävissä on myös toinen kotitallissa asustava Vennelmon Veikko.

Ravikuningas Apassin poika Kiripassi päätyi Nykäselle ja Sizkolle, kun naapuri Armas Borg oli sen ostanut Jalasjärveltä ja pyysi katsomaan hienoa varsaa. Nykänen menikin ja varsa vaihtoi omistajaa.

”Kiripassi oli varsana kuin karamelli, ei sen hienompaa olekaan.”

Ravipuoltakin sillä yritettiin, mutta se jäi haaveeksi. Muita meriittejä sitten onkin pitkä lista. Kiripassi on sekä suomenhevosten ratsu- että työkantakirjassa. Kenttäratsastuksessa sillä on suomenhevosten SM-hopeaa vuosilta 2014 ja 2017 sekä SM-pronssia 2016. 

Ori on ollut mukana oopperalavalla, unohtamatta myöskään erilaisia TV- ja elokuvarooleja muun muassa Suomenhevosen tarinassa, Sunnuntailounaassa ja ehkä merkittävämpänä Tuntemattomassa sotilaassa. Vuonna 2015 se toimi myös Kaunialan sairaalan kummihevosena, tuoden asukkaille iloa.

Töissä ollessaan ori on rauhallinen ja luotettava kaveri.

”Kotona sillä kyllä on orimaiset tavat ja isottelee muille”, Nykänen toteaa.

Hevoskyydillä on taipumus saada kaikki hyvälle tuulelle, muutkin kuin kyydissä olijat. Ihmisistä on mukava nähdä hevonen kaupungin keskustassa, jossa sitä ei normaalisti näe.

”Kerran olin ajeluttamassa 40-vuotissyntymäpäivillä ja siellä vieraana nainen mietti, että oli itsellä kivaa, ja muillakin kivaa, ihmiset terasseilla taputti ja otti kuvia. Hyvin harvoin on närkästyneitä ihmisiä”, Nykänen sanoo.

Normaalisti joulun aikaankin ajoa on riittänyt, tänä vuonna on rauhallisempaa. Yleensä Nykänen hevosineen on ollut esimerkiksi Kalasataman joulumarkkinoilla, mutta tänä vuonna markkinoita ei järjestetä.

Jouluaatto on rauhoitettu perheelle eikä silloin lähdetä keikalle. Omaan jouluperinteiseen on normaalisti kuulunut tapaninajelu kotona, jonne on haastettu sukulaisia ja kavereita. Parhaimmillaan paikalla on ollut 150 henkeä. Yhtenä vuonna Nykänen kutsui tapaninajelulle mukaan myös muuan raviohjastaja Antti Teivaisen.

”Silloin ei ollut ilmeisesti raveja missään lähellä ja hän saapui paikalle. En muista millä hevosella ajettiin silloin, mutta Teivainen olisi halunnut mennä lujempaa.”

Hevoset jouluperinteessä

Myös muille kuin meille hevosihmisille tapaninajelut tai -ajot hevosella ovat tuttu perinne. Perinne juontuu siitä, että 26.12. on kristinuskoon kuuluneen ensimmäisen marttyyriin, Pyhän Stefanuksen, muistopäivä. Stefanusta pidettiin hevosmiesten suojeluspyhimyksenä ja sitä kautta hevoskilpailut saivat kristillisen suojelijan. Keskitalven hevosajot kun ovat alun perin pakanallinen juhla, mutta täten niistä saatiin salonkikeloinen tapa. Tapaninajeluihin kerrotaan liittyvän erilaisia uskomuksia. Esimerkiksi jos hevonen katsoo taakseen, sen uskottiin merkitsevän kuolemaa.

Jeesuksen sanotaan syntyneen tallissa, mutta jouluseimikuvaelmassa hevosta ei kuitenkaan näy. Hevosen on uskottu symboloivan sotaa, eikä sille siksi ole ollut sijaa jouluseimiperinteessä. Lampaat ja aasit sen sijaan ovat tuttu näky seimiasetelmissa.

Lounaisessa Hämeessä on ainakin osittain yhä valloillaan vanha jouluvalko-perinne. Jouluvalko on puusta ja valkoisesta lakanasta tai muusta kankaasta väsätty hevoshahmo, jonka ihminen pukee ylleen ja toimii hevosen jalkoina. Jouluvalko kulki ennen vanhaan talosta taloon joulupäivänä, muassaan joulun sanoma. Tulijalle piti aina tarjota viinaryyppy.

Walesin maaseudulla on hieman kolkoltakin kuulostaa jouluinen hevosperinne. Mari Wlyd eli harmaa hevonen on hahmo, johon kuuluu hevosen pääkallo. Sen kantajaksi valitaan joku kyläläisistä, joka sitten keikuttaa kalloa tikun nokassa, valkoiseen lakanaan verhoutuneena ja kulkee pitkin kylää. Liekö perinteellä jotain tekemistä lounaishämäläisen jouluvalkon kanssa?

Joulupukin esikuva oli katolinen piispa Nikolaos. On kuitenkin vinkkejä siitä, että joulupukkitaruun on haettu esikuvia myös viikinkitarinoista. Odin ja Tor -jumalat syöksyivät aikoinaan taivaalla kahdeksanjalkaisella hevosellaan, ja jotkin pohdinnat ovat päätyneet siihen, että tästä jumalattomasta vauhdista on otettu mallia sille ihmeelle, miten pukki ehtii yhden yön aikana kiertämään koko maapallon. Postikorteissa ja satukirjoissa joulupukki kiitää taivaankannella useimmiten kuitenkin porojen vetämässä reessä. Hevosia näkee pukin reen edessä harvemmin, etenkin nykykuvastossa.