Suomen Ravikuninkuuskilpailu säännöt


1 §
Suomen Hippos ry (jäljempänä Suomen Hippos) järjestää yhdessä luvansaaneen jäsenseuran kanssa Suomen Ravikuninkuuskilpailut kerran vuodessa tapahtuvana kaksipäiväisenä kilpailuna. Kilpailut järjestetään mahdollisuuksien mukaan eri puolilla Suomea heinä‐elokuussa. Suomen Hippoksen tarkemmin määräämänä ajankohtana.

2 §
Kilpailun järjestämisoikeutta hakevan jäsenyhteisön on tehtävä kirjallinen anomus Suomen Hippoksen hallitukselle osoitettuna hallituksena määräämänä aikana. Kuninkuusravien järjestämisoikeudet julistetaan haettavaksi kolmelle vuodelle kerrallaan joka kolmas vuosi. Suomen Hippoksen hallitus tutkii järjestämisoikeutta anoneiden jäsenyhteisöjen valmiudet ja paikkakunnan sopivuuden, joilla perusteilla hallitus kuultuaan Suomen Hippoksen yleisen kokouksen kantaa, tekee esityksen Suomen Hippoksen valtuuskunnan syyskokouksen päätettäväksi.

3 §
Ravikuninkuuskilpailussa kilpailevat ainoastaan kantakirjaan merkityt suomenhevosoriit ja ‐tammat, kummatkin erikseen omana kilpailunaan.

4 §
Ravikuninkuuskilpailuun kelpuutetaan voimassaolevaa suurkilpailujen karsintasääntöä noudattaen 12 oritta ja 12 tammaa, jotka kilpailevat omissa lähdöissään ensimmäisenä päivänä 2100 metrin matkalla ryhmäajona ja toisena päivänä 1609 metrin ja 3100 metrin matkalla ryhmäajona. Lyhyemmille matkoille hevoset arvotaan lähtöihin siten, että kilpailuun valituista hevosista kahdeksan (8) kilpailuvuonna ilmoittamispäivään mennessä nopeimman ajan juossutta arvotaan eturiviin radoille 1 ‐ 8 ja neljä muuta takariviin radoille 9 ‐ 12. Mailin matkalla lähtöradat ovat lähtöriveittäin käänteiset 2100 metrin lähtöön verrattuna. Kahdella ensimmäisellä matkalla parhaan yhteenlasketun ajan saavuttanut valjakko valitsee 3100 metrin matkalle lähtöratansa ensimmäisenä, toiseksi parhaan yhteisajan saavuttanut valjakko toisena jne. Jos yhteenlaskettu aika on sama, valintajärjestys ratkaistaan arpomalla.

5 §
Kokonaiskilpailun paremmuus ratkeaa hevosten kaikilla kolmella matkalla saavuttamien kokonaisaikojen perusteella. Pienimmän yhteisajan saavuttanut ori on ravikuningas ja tamma ravikuningatar. Jos paremmuutta selvitettäessä kahdella hevosella on sama kokonaisaika, ratkaisee keskinäinen järjestys pisimmällä matkalla. Tasapääjuoksun sattuessa ratkaisee osalähtöjen voittojen määrä ja sitten sijalukujen summa. Jos nekin ovat samat, tulee kaksi voittajaa.

6 §
Kuninkuuskilpailun palkintoina jaetaan vähintään I, II, III, IV, V ja VI palkinto erikseen oriille ja tammoille. Kiertopalkinnot saa parhaimman yhteisajan saavuttanut hevonen ellei jonkin palkinnon osalta toisin ole määrätty.

7 §
Kilpailun palkintotasoa ja muita järjestelyjä koskevia asioita valmistelee kutakin kuninkuusravitapahtumaa varten erikseen perustettu toimikunta, johon kuuluu neljä järjestävän seuran valitsemaa edustajaa, neljä Suomen Hippoksen hallituksen valitsemaa edustajaa, yksi edustaja edellisten ja yksi edustaja seuraavien Kuninkuusravien järjestäjäseurasta. Kilpailujen palkinto‐ ja hintatasoa sekä markkinointisuunnitelmaa koskevat päätökset tulee alistaa Suomen Hippoksen hallituksen vahvistettavaksi. Muutoin noudatetaan voimassa olevaa ravikilpailujen ohjesääntöä kuitenkin siten, että 1609 ja 2100 metrin matkoilla sovelletaan ajanylitystä. Ajanylityksen tai muu syyn vuoksi hylätty tai keskeyttänyt hevonen ei voi kilpailla kokonaispalkinnoista, mutta voi kilpailla lähtöpalkinnoista.

8 §
Muutoksia näihin sääntöihin voi tehdä ainoastaan Suomen Hippoksen hallitus.

Suomen Hippos ry