Esteettömyys

Kuninkuusraveihin Jokimaan raviradalle pääsee saapumaan myös pyörätuolilla. Jokimaalla suurin osa kulkuväylistä on asfaltoitu. Osa alueesta on hiekkapohjaista ja osa nurmialuetta. Invakatsomot löytyvät katsomorakennuksen kolmannesta kerroksesta ja ulkoalueelta. Katsomorakennuksessa pääsee liikkumaan hissillä. INVA-WC löytyy raviradan ensimmäisestä kerroksesta, jonne pääsee yleisöalueelta hissillä. Alueelle tulee myös bajamajoja, mutta niiden tavoitettavuus voi olla heikompi nurmialueesta ja välimatkoista johtuen.

Erillinen INVA-pysäköinti on järjestetty kohtuullisen etäisyyden päähän pääportista. Sille pysäköinti edellyttää erillistä ilmoittautumista Jokimaan raviradan toimistoon osoitteeseen pia.tanninen@jokimaanravit.fi tai puhelimitse p. 020 785 6440perjantaihin 12.7. mennessä. Mainitse myös, mikäli tarvitset avustajaa. Työssä oleva avustaja saa vapaalipun alueelle saapumiseen (vain yksi avustaja per henkilö).

Toimitamme INVA-pysäköintiin oikeuttavat luvat ja mahdollisen avustajan lipun postitse ilmoittautumisajan päätyttyä hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.